Uupumisen välttely-yritykset ja tehokkuuden sinikäyrä.

19.12.2017

 

Musta tuntuu että mun tekemisen määrä ja vauhti noudattelee sellaista vähän vinoa, aallokkomaista sinikäyrää. Sellaista missä levänneenä aloitan tekemään töitä tehokkaasti, koko ajan enemmän ja kasvavalla vauhdilla, supersuorittajamaisesti, salamannopeasti ja salamyhkäisesti jopa kummallisina kellonaikoina – kunnes mun tuottavuus romahtaa. Sitten en saakaan aikaan mitään. Ja silloin pidän vapaapäivän.

 

Siinä teille sinikäyrä.

 

Ja taaaas sykli lähtee uudestaan käyntiin, kun saan tekemisen kipinän – tarjouspyynnön, kehitysidean, tai sitten muuten vaan pakottavan minuuttiaikataulun. 😀 Ja taas mennään! Ylös ja alas.

Siispä säännöllisin väliajoin myös tunneskaala vaihtelee hyvin tekemisen sinikäyrän mukaisesti. Alussa kova innostus, mieleen mahtuu paljon asioita. Sitten vaan suoritan putkinäköisesti pari päivää, kunnes tulee stoppi ja ehkä vähän yllättäväänkin saumaan se vapaapäivä.

Ihan kiva että se vapaapäivä on siellä. Aina se ei ole ollut.

 

 

Uupumuksen riski on aina lähellä. Siis aina! Tuntuu että se on aikuisten maailmassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus, enkä oikein tiedä kuinka huolissani siitä pitäisi olla. En oikein vielä ole perillä siitä, kuinka iso yhteiskunnallinen ongelma se oikeastaan onkaan. Paljonko uupumus ja ”rajalla keikkuminen” aiheuttaa terveyshaittoja? Paljonko henkinen stressi edesauttaa sydän- ja verisuonisairauksien syntyä suorasti tai epäsuorasti?

Kas kun uupumukseen johtava tukkoinen, jokseenkin alakuloinen ja stressaantunut mieli vaivaa myös unta. Vaikka uni olisi pitkää, se ei välttämättä stressaantuneena olekaan laadukasta. Univaje vaikuttaa herkkuhimoihin ja tiedostamattomiin ruokailuvalintoihin lounaspöydässä. Ja tietysti arkiaktiivisuuden määrään kääntäen verrannollisena.

Uupumuksen loitollapitäminen onkin taito! Se on aivan uskomattoman hieno taito, jonka päätin opetella. Vielä en ole guru, en lähellekään, mutta oppimista on käynnissä. On hienoa huomata oma kehityksensä tähän asti, mutta edelleen tuntuu että rajoilla tulee keikuttua vähän liiaksi. Uupumuksella ja liiallisella stressillä on sellaisia vaikutuksia, joita ei soisi kenenkään elämään.

Totuus on, että välillä pelästyn omia ajatuksiani, kun tarpeeksi uuvuttaa. En todella tiedä mistä ne kumpuavat, mutta onhan se myönnettävä että välillä on todella paha mieli. Pari vuotta sitten en sietänyt pahaa mieltä hetkeäkään, ja aiheutin itselleni vieläkin isompia paineita koettamalla kieltää itseltäni pahan mielen. Ajattelin, että kun en minä normaalisti itke, miksi itken nyt? En voinut hyvin, enkä tiennyt mitä tehdä.

Sitten aloin opetella hyväksyntää ihan ammattilaisen avustamana. Ensin hyväksyin sen asian, etten vielä hyväksy pahaa oloa. Kuulostaa oikeasti ihan pöllöltä, mutta se oli mun ensiaskel. Myönsin itselleni, että pahan olon sietäminen on hankalaa. Siten pääsin lähemmäksi varsinaista pahaa oloa. Hyväksyminen tuntui siis olevan taikasana, jonka käyttö on tuonut minulle onnellisen olon. Kun elämään tulee vaikeita ja kipeitä asioita, niiden hyväksymisen opettelu auttaa eteenpäin. Tarkoitus ei ole siis vältellä negatiivisia tunteita kuten surua, katkeruutta, vihaa, vaan jos niitä fiiliksiä tulee, niin ne hyväksytään osana tilannetta. Vaikeaa, tiedän, mutta helpottavaa pitkällä aikavälillä.

 

Jos meinaa tulla vaikkapa oikein paha mieli, niin välillä paras vaihtoehto on vain mennä istumaan leipälaatikkoon.

 

Niin. Siksipä aina, kun meinaan arjessa mennä liian kovaa liian pitkän aikaa, tajuan taas hyväksyä sen tosiasian, etten ole superihminen ja etten todellakaan ehdi ja jaksa tehdä kaikkea niin nopeasti kuin haluaisin vaatia itseltäni. Siispä lopetan vaatimisen ja pidän vapaapäivän – tai puolikkaan. Järjestän työni niin, että työaika on noin kahdeksan tuntia päivässä, vaikka yrittäjänähän sitä soisi itselleen työaikaa vaikka vuorokauden ympäri. Selkeä vapaa-aika ja selkeä, tehokas työntekoaika ovat minulla erikseen. Minun ei TARVITSE tehdä enempää! Minun ei TARVITSE tehdä nopeammin! Aika ihana fiilis. Silloin tehdään kun on sen aika, mutta vapaalla ei TARVITSE.

Miksi välillä on niin huonoja ja tilanteisiin epäsopivia fiiliksiä? Aina ei hyväksyntä auta. Mitä niiden epäsopivien fiilisten kanssa voisi oikein tehdä? Kirjoitin tämän postauksen jatkoksi toisen romaanipostauksen. Pilkotaan näitä pölinöitä vähän ja palataan ensi kerralla asiaan. 🙂

Sanna

Ps. jaan vähän tiuhemmalla tahdilla ajatuksiani Instagramin Storiesin puolella. Jos siltä tuntuu, laita @sannalaitinen.fi seurantaan 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *