OP Kausiauto – kokemuksia muutaman viikon ajalta

04.10.2017

//Yhteistyössä OP Kausiauto.

 

 

Tällaisina sadepäivinä on suoranainen onni että auto seistä jököttää pihassa! Tavallisesti kiroaisin ulkona vallitsevan sään johonkin mihin aurinko ei paista, mutta tänään tyynen rauhallisesti istun kahvikupposen ja läppärin kanssa sohvalla, ja välillä tuijottelen ikkunasta ulos, missä aukeaa koko Vanttilan laakso kauniisti lintuperspektiivistä. Mökistä mäen laelta on hyvä kurkistella, tällaisina sadepäivinä vielä kun saa viltin nykäistyä suojelevaksi pesäksi ja koko ajan hyppysillä on kuppi kuumaa, niin harvemmin yhtään mikään voi mennä pieleen.

OP Kausiauto on vieläkin käytössä. Lupasin tulla kertomaan kuulumisia.

Lyhyesti, OP Kausiauto on siis lyhyisiin, kuitenkin yli kuukauden mittaisiin auton käytön tarpeisiin suunniteltu palvelu. Meikäyrittäjä, joka arvostaa palvelua, tilasi palvelun käyttöönsä viikko sen julkaisemisen jälkeen. Tarvitsin autoa kuukaudeksi-pariksi, sillä tiesin edessä olevan reissuja koko Etelä-Suomen alueella, sekä palavereita sellaisissa paikoissa joihin julkisilla olisi vaikeaa kulkea. Etenkin täältä Vanttilasta.

Valkoiselle automaattivaihteiselle hybridi-Yarikselle tulee kuukausivuokraksi 459 euroa kuussa alvittomana. Koska vuokrasin auton yritykseni käyttöön, tulee sillä autoilla siis pelkästään yrityksen omia ajoja. Siksi ajopäiväkirjaa kirjoitetaan ihan joka päivä, aina autoon astuessa, mahdollisimman tarkasti.

Jos taas olisin vuokrannut auton minun henkilökohtaiseen käyttööni, olisin ehkä saanut maksaa itselleni ajopäiväkirjan mukaisia kilometrikorvauksia. Silloin olisin ehkä saanut ajaa vapaasti niitä omiakin ajoja. No, nyt mentiin tällä!

 

 

OP Kausiauton plussat:

Tiepalvelu
Aina autoillessa on riski, että kaara hajoaa kesken matkanteon. Onneksi mitään kamaluuksia ei ole tapahtunut tien päällä. Toivottavasti ei tapahdukaan. Sitten jos tapahtuisi, niin soittaisin vaan Europcarin tukeen, ja saisin apua. Omavastuut luettelinkin jo edellisessä OP Kausiauton postauksessa.

Nopea ja ystävällinen asiakaspalvelu
Aina kysyessäni OP Kausiautolta sähköpostitse minua askarruttavia kysymyksiä (olisitte nähneet niitä ensimmäisiä maratonimailejani), niin olen saanut vastaukset vuorokauden sisään. Ihanaa, nopeaa palvelua!

Laadukas kulkuväline
Autot tulevat Europcarilta, minun Kausiautoni kärrättiin käsittääkseni Helsinki-Vantaan lentokentän toimipisteestä. Käytössäni oleva auto on pari vuotta vanha, ja minulle tuodessa ihanan siistissä kunnossa. Mistä tulikin mieleen, täytyypä siivota koko auto syksyn jäljistä…

OP Kausiauton miinukset:

Vaikea keksiä muuta kuin kilometrirajoitus. Kuussa saan ajaa 2000 kilometriä, ja sen yli menevät kilsat on hinnaltaan 17 senttiä per ajettu kilometri. Koska ajoja tulee joka viikko pääkaupunkiseudulta Tampereelle, Lahteen ja muualle parinsadan kilometrin päähän, tulee helposti tuo pari tonnia täyteen. Kysyessäni aiheesta OP Kausiauton asiakaspalvelusta, he kertoivat neuvottelevansa parhaillaan lisäpaketeista, joissa palvelun tilaajalla olisi mahdollisuus lisämaksua vastaan ostaa 500 tai 1000 kilometrin korotuksilla lisäkilometrejä vuokrapalveluunsa. Se olisi hyvä! Ottaisin sen tonnin lisää, kiitos 😀

Myös se on miinus, että mun kävelymäärät ovat selvästi vähentyneet auton käyttöönoton myötä. Aiemmin tuli käveltyä melkein 2 kilometriä juna-asemalle ja takaisin päivän aikana, siinä on paljon kävelyä! Itse kävely ei ikinä haitannut minua, päin vastoin. Se on täysin minun omaa aikaani. Mutta pakko myöntää, että aikaa säästyy aivan suunnattoman paljon, kun on väliaikainen auto käytössä. Moni palaveri olisi jäänyt pitämättä nopeilla varoitusajoilla, jos autoa ei olisi ollut käytössä. Lisäksi kulku uudelle lempparisalille Isoon Omenaan on helpottunut kovasti! Mutta hyötyliikunta, se on vähentynyt.

Ai  niin. Yksi miinus vielä. Nimittäin koukutus. Autokoukku. Miten mä enää tulen pärjäämään ilman autoa, kun luovutan tämän joulukaudeksi pois?

 

 

Parin viikon päästä pitäisi sitten hoitaa auton palautus. Katsotaan kuinka se onnistuu OP Kausiauto-palvelussa.

Palataan!

Sanna

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *