Kesäkuntoon-valmennuskokemuksia asiakkaiden suusta

30.03.2017

 

Terkut pääsiäissuklaiden ääreltä! Mulle tuli eilen ihan jäätävä hinku saada pullaa. Ja suklaata. Joten suuntasin Hennan kanssa Lidliin, ja nappasin itselleni paitsi pullan, myös pari pääsiäispupua. Ajan hengessä tietysti – ja mistä sitä tietää, josko pääsiäissuklaat olisivat maistuneet paremmilta tänä vuonna.

No, vieläkään ei ole Fazerin voittanutta. Tai raakasuklaiden… 🙂 Ja nyt on kieltämättä sellainen olo, että on syönyt suklaata! Takaisin ruotuun, siis. 80-20.

(Kyseinen 80-20-periaate toteutui Hennan kanssa kauppareissulla eilen siten, että Hennalla oli korissaan ne 80 % terveellistä ruokaa, ja minä kannoin omassa korissani sitä kahtakymmentä prosentillista herkkuja. Täydellinen tasapaino!)

Haluaisitko säkin muuten ruotuun ja terveellisempien herkkujen äärelle? 🙂 Huomenna on tulossa superterveellisen, makoisan herkun arvonta Instagraamiin! Pysy kuulolla!

 

 

Tiesitkin ehkä, että vedämme Tikis Kesäkuntoon -valmennusta Tikiksen omalla valmennusalustalla. Ensimmäisen kerran se vedettiin läpi viime keväänä, siis vuosi sitten, ja mukana oli mielettömän motivoituneita naisia. Tänä keväänä olemme tehneet palautteiden perusteella viilauksia valmennukseen, ja kehitys jatkuu tietysti koko ajan.

Tehtiin Kesäkuntoon-valmennusta varten myös Tikiksen Youtubeen kotitreenivideo, kuten ylhäältä näkyy. Tämänsorttista treeniä on  myös luvassa valmennuksessa! 🙂

 

Paitsi että valmennuksessa on valmennusalustalla keskustelumahdollisuus, musta on ollut tänä vuonna erityisen ihanaa päästä melkein iholle FB-ryhmän kautta. Ryhmässä on ihanan motivoitunut tsemppihenki, ja aidon lämmin tunnelma. Aina ei ole kivaa, ja ne huonotkin hetket näkyy välillä alustalla. Silloin kanssatreenaajat astuvat tsemppaamaan! Huikeaa seurata sitä dynamiikkaa.

Tässä muutamia Kesäkuntoon-valmennettavien kommentteja!

Ihastele kaikessa rauhassa. 🙂

”Ruokavalio on motivoinut syömään paljon paremmin ja puhtaammin, eikä tee mieli karkkia ja muuta epäterveellistä läheskään niin paljon kuin ennen. Olen myös tajunnut, että treenaamalla pelkällä kehonpainolla saa jo pieniä ihmeitä aikaan.”

”Ihana, kun terveellisen ruuan ei tarvitse olla tylsää, vain mielikuvitus on rajana ruokia valmistaessa. Valmennuksen aikana tajusin myös, että kroppani tarvii hiilareita jaksaakseen paremmin. On ollut ihana löytää uutta boostia ravitsemukseen. Treenien suhteen oon huomannu, että mielekkäät treenit pitää innokkuutta yllä. Odotan innolla aina seuraavaa treenikertaa. Salitreenissä oon oppinu kiinnittään enemmän huomioo oikeeseen tekniikkaan enkä niinkään tuijota painoja.”

”Tämä on ihan mahtava paketti juuri sen takia, että kaikki tähtää siihen, että ruokavalio jää pysyväksi elämäntavaksi, eikä ruokia esim. punnita. Mitään ei myöskään kielletä, mikä on niin hyvä juttu. Valmentajienkin vastaukset on ihanan maanläheisiä eikä millään muotoa tuomitsevia.”

”Valmennus tukee hyvin niin painonpudotusta kuin kiinteytymistäkin sekä ennen kaikkea luo hyvän pohjan terveelle elämäntyylille ja hyvinvoinnille!”

”Mahtavaa kun valmennus on näin realistinen, Sanna on ihan samanlainen tyyppi ku me muutkin herkkuhimoineen ja laiskotuspäivineen, kun ei huvittaisi treenata. Sellaiseen on helppo samaistua, ja ohjeita on helpompi noudattaa, kun valmentaja ei väitä olevansa mikään superihminen, joka treenaa kuin hullu joka päivä, syö kuin pupu eikä koskaan syö herkkuja.”

”Paras nettivalmennus tähän mennessä. Parasta tässä on valmentajien aktiivisuus Facebook-ryhmässä, tulee tunne, että tässä on oikeasti traineri mukana ja hän on kiinnostunut valmennettavien kysymyksistä ja voinnista.”

Valmennukseen pääset tutustumaan täällä: www.tikis.fi/kesakuntoon-valmennus

#kesätikis <3

Sanna

 

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *