”Joo joo, ihan hyvä” ja kehityksen sinikäyrä

25.03.2017

Tuossa kun lappasin ex tempore -tyyppisessä mielitekopuuskassa mutakakkua pakastealtaasta ostoskoriin Saunalahden S-Marketissa, niin päähäni pälkähti ajatus.

Tiiätkö, miksi mä olisin (tai olin) niin shaissesurkea bikinikisaaja? Siksi, että mä olen paitsi laiska, niin myös ihan liian helposti tyytyväinen itseeni. Keskellä viikkoa kun kuvattiin Tikiksen kanssa uusi kotitreeni Tikiksen tubeen, olin vallan tyytyväinen itseeni. Maha näytti kivalta, oli virtaa ja jaksoi treenata. Ei pömpöttänyt, ei sitten yhtään! Tämä kaikki kiitos salitreenin ja runsaan, monipuolisen ruokavalion.

Mutta heti kun mä alan näyttää merkkejä siitä, että olisin tyytyväinen itseeni – esimerkiksi silloin kun maha näyttää kivalta – silloin mä annan itselleni helposti löysää. ”Joo joo, ihan hyvä. Tekis mieli mutakakkua. No miksen mene ostamaan?” ja sitten löydän itseni pakastehyllyltä Frödinge-osastolta (on muuten hyvää). Muutaman päivän herkkuja mussuttaneena tuleekin sitten taas morkkis ja stoppi. Siitä seuraa paluu salille ja kanariisiaterioiden ääreen.

Siis tää kaava toistaa itseään! Sen jälkeen taas treenaillaan ja terveyssafkaillaan, ja jossain vaiheessa huomaan olevani aika tyytyväinen itseeni. Sen jälkeen hihna löystyy, ja herkut kutsuu.

 

 

Onko se paha asia olla itseensä tyytyväinen? Niinhän sitä sanotaan, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Mutta juuri silloin kun on itseensä tyytyväinen, silloinkaanko tyytyväisyys ei olisi hyvästä? Eikö juuri epätyytyväisyys itseään kohtaan ruoki pahaa oloa ja huonojen fiilisten kierrettä? Minähän olen juuri kuluneen vuoden ajan opetellut armollisuutta ja hyväksyntää. Nyt hemmetti hyväksyn, ja nytkö pitäisi alkaa taas olla tyytymätön?

Pitääkö koko ajan olla epätyytyväinen jos haluaa kehittyä?

No jos koko ajan pitää olla epätyytyväinen kehittyäkseen, niin ehkäpä minä en sitten halua kehittyä. Tai en ainakaan halua kehittyä sillä tavalla, joka vaatii epätyytyväisyyttä. Mikähän siis olisi sitä mun tavoittelemaa kehitystä?

No hemmetti. Siinä hyviä kysymyksiä. Tällä hetkellä mä kyllä treenaankin sen takia, että voisin mahdollisimman hyvin, saisin syödä mahdollisimman paljon, ja jotta kroppa pysyisi mahdollisimman kivuttomana. Ei ole vähään aikaan juilinut ei alaselkää, ei polvia. Ja ruoka maistuu. Mun tavoitteet on siis treenin ja ruokailun osalta tällä erää täytetty – nyt siis rehtiä ylläpitoa. No eikö ne ole aika hyviä tavoitteita!

Tämän pohdinnan jälkeen oikeastaan tykkään mun kehityksen sinikäyrästä. Ja itse asiassa tuo f(x)=sin(x) -muotoinen käyrä saattaakin muuten olla just optimaali sille mun tavoitteelle – sinin, tai kosinin, muotoisella käyrällä mä saatankin koko ajan päästä lähemmäs sitä, mitä haluan.

Tällä kropalla ja tällä safkamäärällä ei haittaa, että yhtenä kautena ottaa vähän iisimmin, ja toisena korjailee jälkiä. Herkuttelu on kuitenkin tänä päivänä hienosti balanssissa, ja voin puhtaalla omatunnolla kertoa ruokailutottumusteni olevan todella terveellä pohjalla.

Että niin. Taidanpa siis jatkaa herkuttelua. Huomenna alkaa sitten uusi elämä!

 

Sanna

 

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *