Sulle, joka tuskailet herkuttelusta johtuvan huonon omatunnon kanssa.

25.09.2016

terveellisiä herkkuja

 

Olen alkanut rakentaa Terveellistä herkuttelua -postaussarjaa, missä rakennetaan astetta terveellisempiä herkkunautintoja kiireisen arjen keskelle. Mä olen kuuluttanut olevani entinen sokerihiiri, mutta se ei ihan pidä paikkaansa – olen sitä edelleen. Kun kerran osuu karkkihyllylle, sieltä irroittautuminen on vaikeaa. Todella vaikeaa.

Eilen tein tietoisen valinnan ja kävelin irttariosastolle hakemaan leffaevästä. Vedin sokeriöverit kotona, yksin, pieruverkkarit jalassa. Laatuaikaa! Ja onnea, joka kestää vain vähän aikaa – karkkien puputtamisen jälkeen nimittäin aika usein tulee se tuttu fiilis. Huono omatunto. Ja seuraavana päivänä varsin paha olo.

Mun mielestä viikkorytmiin saa kuulua mielenterveysherkkuja. Meinasin kirjoittaa, että tietysti herkkujen määrä riippuu yksilöllisistä tavoitteista – painonpudptusprojekteissa herkkujen määrää tietysti täytyy rajoittaa. Ja rajoittaa-verbin kohdalla mulla kiehahti.

 

terveellisiä herkkuja

 

Mä inhoan ”johtaa” itseäni asettamalla puntaroituja rajoja. Tiedän, että alan kapinoida, jos en ole järjen lisäksi ymmärtänyt herkkujen rajoittamisen tarkoitusta myös tunnepuolella. Siksi onnistun parhaiten pitämään balanssin silloin, kun en välitä liikoja. Kun keskityn muihin asioihin.

Kun keskityn siihen, kuinka hyvin voin ja kuinka hyvin haluan voida, alan tehdä hyviä päätöksiä. En rajoita mitään, en kiellä, en soimaa. Jos päätän tänään syödä pussillisen karkkia ja ison purkin Benkkujenkkua, se on sallittua. Pitkällä aikavälillä se tekee hyvää, kun vain pyrkimys on oikea.

Voin hyvin ja haluan voida hyvin.

 

14379819_640698312765321_5638957285138694776_o

 

Lauantai-illan biletyksen tai sunnuntain överiksi menneen herkkubrunssin jälkeen on paha olo. Kyllä. Se fiilis on ihan paikallaan ja tottahan me tiedetään, että se fiilis tulee, kun on bailannut ja herkutellut. Se on ihan ookoo! Seuraavassa hetkessä saatat voida jollakin eri tavalla. Kun keskityt siihen kuinka hyvin haluat voida, teet herkkukrapulasta huolimatta, ja sen jälkeen, hyviä valintoja.

Ootko kokeillut vaihteeksi sitä, ettet kieltäisikään itseltäsi mitään?

Sunnuntain iltaterkuin,
Sanna

 

Treenikuva on valokuvaaja Aleksi Aholan Tikis-treenimedialle kuvaama.

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *