Mitäs jos välillä onkin ihan normaalia olla väsynyt, turvoksissa tai kiukkuinen?

11.09.2016

image

 

Voi fak.

Ahdistaa. En jaksaisi olla tällaisessa tilanteessa. Huomaan, että pystyn tuskin hengittämään ja ärsyynnyn todella helposti. Sitten alkaa ärsyttää se, että ärsyttää ja on näin ärsyttävä olo. Ja se, kuinka paljon huonoa fiilistä levitän läheisiini. Fakki faking fak.

Mun uupumus oli osittain niin paha kuin se oli sen takia, etten osannut käsitellä huonoja fiiliksiä. Tiiätkö, kun nykypäivänä pitäisi vain olla onnellinen ja menestynyt ja aurinkoinen ja nonviolentti kommunikoija, buddhamunkin kaltainen kultaiseen tiehen keskittyjä, ikuisen autuuden omaava ja saamarin sosiaalislahjakas ja sharmantti. Voi vitjake.

En ole sellainen. Ja se on ihan ookoo.

 

image

 

Vuodenvaihteessa julistin, että tästä vuodesta tulisi huikein IKINÄ. En olisi voinut olla kauempana totuudesta! Mutta tapa, jolla tästä vuodesta tuli tähän mennessä arvokkain ja opettavaisin, ei kuulunut suunnitelmiini.

Niin, eihän elämä muutenkaan usein mene ihan niin kuin on suunnitellut.

Mitä jos meidän nykypäivän normaali ei olekaan oikea normaali? Mitä jos turvotus kuuluu välillä asiaan? Mitä jos väsymys on juuri tietyissä elämäntilanteissa hyvin tyypillinen olotila? Mitä jos kiukku ei olisikaan mikään paha, hävettävä ja syrjääntyönnettävä tunne, mitä jos sekin kuuluu elämään todella luonnollisella tavalla?

Milloin meistä tuli niin hukassaolevia?

Tuntuu, että me vaelletaan hämmentyneinä päivästä toiseen, mietitään, että mitä on onnellinen elämä, ja kuinka me voitaisiin saavuttaa se autuus joita muun muassa erilaisin verkostomarkkinoinnin keinoin meille myydään. On personal traineria ja henkistä valmentajaa. On kehokuureja, herbalifejä, on zinzinoa ja freetoxaajia ja foreveriä, jotka lupaavat ihmeellisen upeita asioita tuotteidensa (ja yleensä myös äärimmäisen tiukan dieettikuurin, vertaisin kivikeiton tarinaan, aiheesta pian lisää…) avulla. On somessa upeaa elämäänsä toitottavia, valovoimaisia yksilöitä, joita muut seuraavat innostuneina – kuinka minäkin saavutan samanlaisen tilan?

 

image

 

Mä ainakin uuvahdin ainaista onnentunnetta tavoitellessani. Astuin harhaan, menin hukkaan, enkä enää tiennyt miten päästä takaisin raiteilleni. Harmistuin hukkaanjoutumisesta, ja kierre oli valmis. Suretti, olin hämilläni, ärsytti. En osannutkaan olla onnellinen. Kuinka muka voisin tässä tilanteessa auttaa muita saavuttamaan tavoitteeni, kun itse en ole onnellinen?

Aika moni somen onnellisuusguru unohtaa sanoa, että negatiivisetkin kokemukset ja tunteet kuuluu onnelliseen elämään. Oikeastaan äärettömän luonnollisella tavalla – yhtä luonnollisella kuin onnentunne, rauhallisuus, rentous, rakkaus. On kuolemaa, on sairautta, on stressiä. On ahdistusta, ärsyyntyneisyyttä. Masennusta. Tottakai! Ne kuuluvat myös elämään. Ja se on ihan ookoo.

Mietipä, jos kokemiasi paskafiiliksiä ei olisi. Mitä jos en olisi kokenut sitä hirveyttä, jonka kävin läpi. Millainen ihminen olisit? Kuinka paljon vähemmän viisas ihminen olisin?

Harvat elämää mullistaneet keksinnöt ovat syntyneet onnen ja autuuden tilassa. En tunne Paolo Coelhon tarinaa, mutta väitänpä, että sellaisia uskomattomia teoksia ei olisi syntynyt ilman oman elämänsä vaikeuksia ja tuskaa. Vaikeudet ja vastoinkäymiset, ja niistä seuranneet negatiiviset fiilikset lisäävät viisautta, jos vain on valmis oppimaan. Jos vain on valmis hyväksymään sen, että nekin tunteet kuuluvat elämään.

Muistatko joskus miettineesi, että sitten kun olet saavuttanut sitä-ja-sitä, niin sitten olet onnellinen? Minä saan itseni usein kiinni juuri sellaisesta ajattelusta. Koko ajan täytyisi olla jokin asia vähän toisin, niin olisin onnellisempi. Pari senttiä kun nipistäisi vyötäröltä. Muutaman millin kuin olisi pidemmät silmäripset. Sitten kun opin sen-ja-sen, olen vähän pätevämpi valmentaja. Sitten kun tapahtumayrityksen liikevaihto on sellainen, niin sitten hengähdän vähän aikaa.

Jossain vaiheessa huomaan, että oho, enpä olekaan sen onnellisempi, vaikka ihan selvästi olen saavuttanut useimmat tavoitteeni, ellen ihan jokaisen niistä, jotka asetin itselleni vaikkapa viisi vuotta sitten. Miksen ole onnellisempi nyt kuin silloin? Tai oikeastaan – olenkohan sittenkin? Kuinkahan paljon onnellisempi olenkaan nyt? Tai kuinkahan eri tavalla olenkaan onnellisempi nyt?

 

image

 

Mitäpä jos vain hengittäisin syvään. Nyt. Huomaisin, kuinka jokaisen syvän hengityksen jälkeen – kun keuhkot ovat ensin aivan täynnä ilmaa, ja toisessa hetkessä taas tyhjät – huomaisin, kuinka ajatuksenikin hidastuvat, mieli siirtyy ihan hieman levollisempaan tilaan, ja huomaan, kuinka onnellinen olen oikeastaan tästä hetkestä. Juuri nyt. Ei ole mitään väliä sillä miltä näytän. Ei ole mitään väliä sillä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, tai mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämän hetken ajan on vain nyt. Vain tämä hetki.

Tuntuupas heti paremmalta. Ja sekin on ihan ookoo!

Rentoa sunnuntaita. Ihan sama millaiset fiilikset on nyt, tai on ollut, tai tulee olemaan – sinä määrittelet sen, millainen on sun tämä hetki.

 

Sanna

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *