Juhannuskiloja? Ei haittaa.

24.06.2016

image

 

Jonotin eilen Prismassa puoli tuntia mansikkajonossa mennäkseni seuraavaksi jonottamaan puoleksi tunniksi kassalle. Kassajonossa oli aikaa bongata lehdistön juhannusnumerossa suomalainen hyvinvoinnin suurruhtinatar, joka julistaa, kuinka pehmeämmän kropan hyväksyminen fitnesskisaamisen jälkeen otti aikaa.

Jäin miettimään tätä. Moni hyvinvoinnin sanansaattaja tykkää kertoa tarinaansa siitä, kuinka viimein hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Kuinka taival tähän pisteeseen asti on ollut pitkä ja haastava, mutta todellakin sen arvoinen!

Pitää paikkansa. Minäkin teen sitä.

Seuraavaksi eteen pompsahtaakin tilanne, joka muuttaa taas hiukan suhtautumista ympäristööni tai minuun itseeni. Se voi olla niin yksinkertainen asia kuin vuodenajan vaihtuminen, lomakauden alkaminen tai päättyminen, tai uuden, trendikkään liikuntamuodon tai ruokailutyylin bongaaminen lehdestä. Tai ehkä alan seurata uutta, upeaa mimmiä Instagramissa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Taas sitä alkaa miettiä – Voinko nyt niin hyvin kuin mahdollista? Kuinka minun nyt kannattaisi elää, että olisin taas hiukan tyytyväisempi itseeni? Voisin taas vähäsen paremmin? Olisin ihan pikkiriikkisen onnellisempi?

Kohta olen taas kuopassa! Taas haluaisin enemmän, paremmin, korkeammalle! Ihanampaa, rennompaa, tyylikkäämpää, helpompaa! Niin kuin ne kaikki muut, jotka ovat saavuttaneet täydellisen itsensä hyväksymisen juuri sellaisina kuin he ovat.

Huomaan, että olen taas vähän turhan ahdistunut vatsamakkarastani, finneistäni ja turhan paksuista reisistäni. Ää, en halua enää tätä fiilistä! Miksi se tulee taas, vaikka juuri äsken saavutin sen seesteisen hyvän olon ja hyväksynnän?

 

image

 

Ja sitten mietin… Voisiko itsensä hyväksymisen prosessiin auttaa sellainenkin oivallus, että on aivan normaalia olla tarkkana omasta hyvinvoinnistaan? Hyväksyä se, että sellaista seesteistä aikakautta ei välttämättä ainakaan mun elämässä kestä kovin kauaa. Informaatiota, oli se sitten hyödyllistä tai täyttä roskaa, tulee tänä päivänä sosiaalisen median kanavissa todella paljon. Siellä moni viettää aikaansa, minäkin todella paljon – muun muassa töitä tehden. Se informaatio tuuppaa melkoisia ärsykkeitä aivoihin, ja laittaa arvioimaan omaakin elämistä ja hyvinvointia uudelleen.

Sehän on hyvä, että haluaa olla tarkkana omasta terveydentilastaan. Sehän on ihanaa, että haluaa pitää omasta ulkokuorestaankin huolen itseään ja muita kunnioittaen. Se on ihan normaalia, että arvioi itseään peilin edessä. Sekin on normaalia, että hakee hyväksyntää sosiaalisessa mediassa.

Ehkä hölmöintä on, että alkaa stressata siitä, että stressaa. Minä huomaan välillä miettiväni, etten haluaisi tuntea sellaista-ja-sellaista pahantuntuista tunnetta. Kun totean itselleni, etten halua sitä, saan aikaiseksi tuplahuonon fiiliksen, sellaisen kunnon paskan olon kierteen. Oletko ikinä huomannut itse tekeväsi samaa?

Täten julistan, taas kerran, että minulla on hyvä olo! Tiedostan kuitenkin, että tunteet muuttuvat, vaihtavat paikkaa ja muotoa, eikä mikään fiilis kestä ikuisesti. Lohduttaudun sillä, että vaikka juuri vetäisin napaan jumbokokoisen karkkipussin, ei tämäkään olo kestä kauaa. Eikä varastoidu ahteriin ainakaan kokonaisuudessaan.

Voin vaikuttaa tulevaisuuteen. Siispä haluan opetella tunnistamaan ne hetket, kun alan ahdistua siitä, että haluaisin voida paremmin. Kun tunnistan sen hetken, niin totean itselleni: ”Huolestuisin, jos en haluaisi enää pitää huolta hyvinvoinnistani. Huolestuisin, jos en miettisi, miltä minusta tuntuu ja mihin suuntaan haluaisin mennä”.

Sen jälkeen haluan keskittyä siihen, miten voin minulle parhaalla tavalla pitää huolta sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnista.

Todennäköisesti sillä tavalla kuin tähänkin asti.

 

image

 

Aurinkoista juhannusta!

Sanna

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *