Lähestulkoon hengissä

30.05.2016

 

Ällövaroitus – älä lue jos olet laatoitusherkällä päällä.

Moro.

Mun piti sunnuntaiksi postata teille vähän mun super-pika-feivöritti-safkareseptejä. Sitä en kuitenkaan tee. Nyt mun pääasiallinen missio on selviytyä.

Upea Crescentin sähköfillarikiertue on tältä erältä takana päin, koko kiertue huipentui Oulun leveysasteille loppuviikoksi. Köröteltiin kollegan kanssa tiistai-illaksi Ouluun, missä odotti ystävätkin meidän treffaamista. Huikea reissu tulossa, sillä duunipäivistä tulisi taas kerran ikimuistoiset. No eipä oltu väärässä!

 

IMG_3370

 

Kempeleellä ja Oulussa keikat meni yli odotusten. Tietysti. Torstai-iltana kollega meni aika huonoon kuntoon ihan yhtäkkiä. Mä romahdin sitten yöllä.

Voisi ajatella, että muutama yö Oulun Edenissä olisi mukava get-away normaalista arjesta, joku voisi pitää miljöötä aika superromanttisena! Kuitenkin kevyen noro-nimisen, astetta rankemman reissukaverin kanssa tilanne oli toinen. Kollegan kanssa laatoitetaan kilpaa omia hotellihuoneitamme. Unettoman, liian pitkältä tuntuneen yön jälkeen tehtiin päätös kotiinlähdöstä – joka piti tehdä pakun kanssa. Kyllä me pystytään köröttelemään ensin Tampereelle ja sieltä pääkaupunkiseudulle.

Mä lupasin ajaa, koska olin matkan alussa kaikista ajokykyisin. Parinkymmenen minuutin päästä tein kauniin loikan lähestulkoon liikkuvasta autosta suoraan penkkaan ja purjolle. Poliisi pysähtyi taakse tsekkaamaan tilanteen, mutta fiksusti jättäytyi takavasemmalle mun pöpöpöllähdyksen ympäriltä. Mahtoivat ajatella, että ookkonää ihan sekaisin – känni, krapula vai matkapahoinvointiako vain?
Mutta hei, vaan seitsemän tuntia matkantekoa edessä, kyllä tää tästä. Heilautin kättä pöpeliköstä tarkoituksenani viestittää, että oon ihan fine. Perus noro vain!

 

IMG_3371

 

Mitä helvettiä – millä me selvitään täältä kotiin – pitääkö mun soittaa apua – selvitäänkö me ollenkaan? Täytyy myöntää, että pieni epätoivo alkoi hiipua mieleen. Tätäkö tää on puolen tunnin välein koko matkan ajan?

Onks meillä mitään paperia siellä autossa – ai ei vai? No ei auta, hätä ei lue lakia. Pyyhin oksennuksen käsistä ja suupielistä likaisiin salikamppeisiin ja ryömin takaisin autoon, tosin pelkääjän paikalle tällä kertaa. Seuraavalla huoltoasemalla vietettiin muutama vartti horisontaalisessa asennossa. Tai slaavikyykyssä, tai kippurassa.

Kolme viimeistä tuntia ajoin, pinnistelin, pidättelin, nieleskelin ja skarppasin. Viimeiset 20 kilometriä oli mun elämän pi-sim-mät kilometrit. Viimeiset käännökset kotipihaan oli mun elämän pisimmät sekunnit.

 

IMG_3352

Vielä päivällä oli kivaa.

 

Ihan vinkkinä. Älä matkusta sairaana. Älä aja väsyneenä. Mene hotelliin. Nuku riittävästi, juo riittävästi. Vasta kun saat syötyä ja nesteet pysymään kropassa, ala harkita kotiinlähtöä.

Mä missasin silti mun parhaan ystävän häät.

Mahataudit on usein virusperäisiä. Onneksi kukaan mun kanssa tämän episodin aikana aikaa viettänyt ei ole saanut tähän mennessä meikäläisestä tartuntaa.

Huomenna mä nousen viimein täältä punkan pohjalta ja lähden uuteen nousuun. 2000 kilometrin päähän tällä kertaa – mutten pakettiautolla.

Pysykäähän terveinä!

Sanna

Samankaltaisia kirjoituksia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *